Suski haastoi minut blogeissa kiertävään jutskaan, jonka myötä kaivoin tiedostokansioistani esille seuraavan otoksen.  Siinä on yksi edustava näyte keräilykohteistani :)

Minullahan on lähestulkoon aina kamera mukana, ja sen kanssa on tullut nappailtua koirien kuvia ympäri maata kylteistä ja ovenpielistä. Näitä kuvia minulla on jo aikamoinen kokoelma, josta teen varmaan joskus vaikkapa julisteen =) Jahka ensin ymmärrän, miksi ihmeessä koirien päälle pitää aina vetää ruksi... Ihmisillä on käsittämättömiä tapoja...

Ja tässä tämä haaste seuraaville:

Eilen tehtiin ystäväni ja koiruuksien kanssa pieni lumikenkäretki - vaihteeksi päiväsaikaan ;)

Lunta sateli välillä aivan ihanasti. Paljastan, että olen lumisadefriikki; nautin kirpeiden lumihiutaleiden kosketuksesta kasvoilla. Tässäpä minä reppu selässä tallustelen menemään:

Kohteena oli yksi lähiseudun lempipaikoistani. Sinne korkealle, avaran maiseman eteen, oltiin päätetty pystyttää talvikahvila :)

Kaivoin repustani kevyen laavukankaan, jota halusin kokeilla talvikäytössä. Sen suojissa oli mukava mutustella eväitä ja kuunnella lumen rapsahtelua "katolle". Pieni nuotio kiehautti veden ja myös pikkuisen lämmitti meitä istujia.

Ihailtiin edessämme lumisia oksiaan levitteleviä punarunkoisia mäntyjä. Tämäkin jykeväoksainen ikihonka vartioi kahvihetkeämme:

Heippa vanha tuttu mänty! Retkinäkemisiin...

Lunta tuiskuttaa taivaan täydeltä

jo ennestään vitivalkoiseen maisemaan.

Väriä elämään

käyn noutamassa keskikesästä.

Nouseva aurinko

pilkottaa puitten lomasta,

luo päivääni herättävät heijastukset

mökillä aamutuimaan.

Tällä postauksella osallistun ensimmäistä kertaa kivaan kihivas-haasteeseen, jonka sanataidehaasteena on aamutuimaan

Eilen illalla siis jätin aivot narikkaan ja menin koiruuksien kanssa ihan pihalle. Se tarkoitti tällä kertaa sitä, että unohdin kaikki mukatärket mietteet sekä turhat haikailut, ja

- huhkin ulkona lapion kanssa lumilinnaa rakentelemassa...

- pistin keskiyöllä lumikengät jalkaan ja suuntasin metsän syövereihin kuutamokävelylle...

- tervehdin kimaltelevan valkoisia pallopääpuita...

- seurustelin nöyräeleisten nokkaisolentojen kanssa...

- tassuttelin kiiluvasilmäisten petojen kanssa äänettömässä lumimetsässä...

Kyllä tekikin hyvää :D

Kylläpä olenkin ollut väsynyt parin viikon raatamisen jälkeen. Edelliset yöt olen nukkunut kuin halolla päähän lyötynä. Tämä päivä on mennyt ihan omasta eestään, jotta harmittaa, kun mitään en ole saanut aikasiksi :( Tiedän, että tällaisellekin levolle on aikansa, mutku on niin kaunis luminen keli ja minä vaan joka päivä sisätiloissa.

Viimeiset pari tuntia olen jahkaillut, josko lähtisin mökille. Lumiseikkailu houkuttaa, mutta liukkaan kelin varoitus pistää miettimään. Lisäksi lunta on tullut sen verran, että autolle voi olla vaikea saada paikkaa eikä yölapiointi ole se ykkösjuttuni nyt. Tänä iltana olisi pitkästä aikaa mahdollisuus myös työelämän ulkopuoliseen sosiaaliseen elämään, mutta voimat ei ole nyt parhaimmat porukassa seurusteluun.

Opiskeluun olisi houkutusta ja vähän painettakin, mutta pitää antaa silmienkin välillä levätä ja raitis ulkoilma olisi nyt kaikkein tärkeintä. Jotta mikä nyt neuvoksi, kysyy epätietoinen...

Katsokaa nyt, millaiset koiruudetkin minulla on

Paitsi nyt tätä kirjoittaessa, alkoi hienosti sanottuna kristalloitua, mitä minun pitänee tehdä. Kun kerran aivojen ja silmien pitää levätä, ja ihminen tarvitsee eniten raitista ulkoilmaa, niin selvähän se sitten.

Johtopäätös: Eiku aivot narikkaan ja ihan pihalle...

Paitsi että tämä talvi on ollut poikkeuksellisen kaunis, niin minulle monessa muussakin suhteessa erilaista aikaa. On tullut lunta tupaankin. Pakkanen on puraissut ja rajoittanut, mutta voi ihme tuota lumikiteiden kimallusta ja valkoiseksi kuorrutettua luontoa. Joka päivä siitä iloitsen, vaikken tarpeeksi usein pääsekään raittiiseen ulkoilmaan, vaan hikoilen töitten kimpussa ummehtuneessa työhuoneessa.

Viikot ja kuukaudet ovat vierähtäneet turhan nopeasti, kun on niin paljon, mitä pitäisi ehtiä. Uskomattoman hyvältä tuntuu, kun olen kyennyt ja jaksanut moneen lähtöön. Näen kuitenkin, että tämä kaikki ei ole sitä, mitä haluan. On olemassa syövereitä, joihin haluan vaipua. Näkyy myös valoa, jota kohti mieleni hakeutuu.

Kaamoksen hämy ja pimeys antavat jo hellittämisen merkkejä. Kohta saa heräillä kevääseen, joka on uudistumisen aikaa. Aion laittaa tiukemmat raamit työlle ja opiskeluille. Järjestän enemmän aikaa katsellakseni ja maistellakseni uutta erilaista elämän kevättä. Kevättä, johon ei ole lyöty jaksamattomuusleimaa.

Laskin, että neljä tai viisi mustalla merkittyä kevättä on takanani, joskin niihin on ilon ja onnen hetkiäkin sisältynyt. Mutta tänä keväänä ei tarvitse koko ajan pinnistellä ja yrittää yrittämisestä päästyäni.     Nyt vain olen ja avaan itseni valolle =)