...nimittäin Kesä ja sen vehreys!

Etenkin voikukkien lehtiruusukkeet näyttävät vallanneen "nurmikon". Onneksi istutetutkin kasvit tervehtivät kesäisen värikkäästi - näin äitienpäivän kunniaksi :) Vuorenkilpeni ovat muuten äitini kasvatteja, sillä toin kerran niiden alut pohjoisesta lapsuuteni mökiltä.

Nuoriso kävi pyörähtelemässä ja syömässä. Grillailtiin ja pelattiin vähän mölkkyä. Sain äitienpäivälahjaksi kerrassaan upean täytekakun, missä oli huomiotu mieltymykseni tummaan suklaaseen ja minttuun :) Olivat taas itse taidokkaasti askarrelleet kaikki pienetkin yksityiskohdat. 

Olin aivan otettu namista valkovuokkokakusta :D Tuntui myös erityisen ihanalta olla kaikki yhes koos. Omaa äitiä oli ikävä, mutta onneksi siskon porukka oli hänen luonaan.

Toivottavasti teilläkin on ollut ilahduttava äitienpäivä!

Väsymystä oli viikonloppuna, mutta päätin sittenkin lähteä saareen katsomaan, miten kevät on mökillä alkanut. Vasta loppuillasta olisin perillä, mutta valoisaahan riittää ja mökin saan varmaan nopsaan lämpimäksi. Siispä automatkalle koiruuksien kera.

Siinä kaikessa rauhassa ajellessa iski päähän: airot! Jostain alitajunnasta ne pukkasivat. Oliko se todellakin niin, että yltiöoptimistisena otin airot syksyllä mukaan kaupunkiin. Jos vaikka talvisilla iltapuhteina kunnostaisin ne... Eli jossain terassin nurkassa tai autotallin katon rajassa ne paraikaa ilkkuvat. Mistäs nyt airot saarelaiselle?

Ilahduttava tilannearvio: ilta on tyyni, joten kyllä minä sen vaatimattoman venematkani vaikka käsillä läiskytellen etenen. Jotain kättä pitempää olisi kyllä parempi löytää...

Pikainen kartoitus: auto ei ole oma, joten ei ole vakiovarusteena narua, ilmastointiteippiä eikä kanootinsitomisliinoja, joiden avulla voisin kepistä ja jonkinlaisesta läpykästä sitoa melan. Puhumattakaan katkomelasta, jollainen monesti matkustaa takakontissani. Keppejä toki on metsät täynnä, mutta mistä materiaalista se läpykkä?

Aloin kuumeisesti tarkkailla tien reunoja. Yllättävästi huomasin himoitsevani liikennemerkkejä ja postilaatikkojen kansia. Niitä löytyisi vaikka missä väreissä. Melkein jo pysähdyin Älvsbyhuset-merkin kohdalla... Kioskin edessä jököttävästä Valion pingviinistä olisi saanut todella upean melan. Ajatus oli sangen houkutteleva.

Sitten loksahti: irronneessa pölykapselissa voisi olla reikiä, joihin kiinnittää kepin. Kahdesta sellaisesta vaikka kaksilapaisen melan :) Toiveikkaana tuijottellin penkkoja, mutta ei yhden yhtäkään pölykapselia näkynyt. Mutta sitten näkyi jotain muuta. Se näky olikin varsinainen takaisku: lammet ja järvet ovat vielä paljolti jäässä mökkiseuduilla. Mietin, miten edellisinä keväinä "oma" vesi oli sulanut varhemmin, joten varmaan se tälläkin kertaa...

Mutta: ei niin valkoisena kuin lammissa, mutta silti:

Voi ei, onko se niin, että on palattava takaisin yöksi kotiin. Miten minä vielä toistaiseksi olemattomalla kyhäelmällä saareen sauvoisin. Pian olisin jäiden seassa jumissa keskellä järveä surkean hajonneen oksan kanssa.

Kääntääkö vaiko eikö?

Kävin tekemässä analyysia jään koostumuksesta: jonkinmoista kovempaa lauttaa havaittavissa, mutta ainakin rannan tuntumassa haurasta puikkoontumaan. Eiköhän se tästä, kun airoajatuskin oli kypsynyt. Ilmassa oli jo kihelmöivää seikkailun tuntua :D

Tein rautaisia päätelmiä: Kun vedet eivät ole vapaana, niin järkevien ihmisten soutuveneet ovat vielä kumollaan rannoilla. Todennäköisyys löytää airoja kumollaan olevien veneiden alta on suurempi kuin pölykapselien löytyminen tieltä. Kun ei ole mahdollista pyytää lainaan airoja, niin ehkä poikkeustilassa on anteeksiannettavaa on luvaton lainaus lyhyeksi ajaksi. Kun on lauantai ja kello n. 19, niin tuskin airojen omistaja tulee enää yösoutelulle jäiselle järvelle.

Näin ollen, tiettyjen operaatioiden jälkeen, istuimme romppeittemme kanssa veneessä. Minä pienoisia omantunnontuskia potien ja poikakoiruus kauhuissaan ympäröivää jäätä silmäillen. Kokka kolisten ja jää helisten läksimme etsimään parasta reittiä mökkisatamaan.

jatkunee...

Toiset poimivat kevätkukkasia, mutta minäpä kasvatin aamulla mainettani ja poimin kaduilta matoja! Yöllä oli satanut vettä ja koiralenkillä näin satoja matoja liukuvan pitkin asfalttia. Ajattelin valmistautua kalastuskauteen, joten päätin perustaa matofarmin.

Keräsin ison joukon kastematoja purkkiin ja sinne sisustukseksi multaa, lehtiä ja heinätuppoja, jotta matosilla olisi kotoisat oltavat. Jopa laitoin sekaan kahvinporoja ikäänkuin tervetuliaiskahviksi. Mutta kun parin tunnin kuluttua kävin kurkkimassa, miten madot olivat asettuneet taloksi, niin kaikki makasivat liikkumattomina kuin kuolleet. Päättelin, että madot olivatkin nousseet kaduille kuolemaan. Monihan oli jo murskaantunut auton tai jalankuilkijoiden alle, ja linnuille ne olivat kuin tarjottimella. Niinpä kippasin itsetuhoiset elinkelvottomat raakit kukkapenkkiin.

Tässä mökille lähtöä valmistellessani kävin kurkkaamassa, josko joku mato olisi elossa ja lähtisi kanssani paremmille kalastumaille. Ja hitsi, sieltähän oli jo suurin osa puikkinut pakosalle. Pari yksilöä oli näkyvissä ja nekin katosivat liukkaasti mullan alle. Olivatkin vain teeskennelleet kuollutta - ovelat otukset =)

Matopurkki on siis tyhjä ja keli kostean kolea, mutta meinaan mennä yöksi mökille. Jänskättää päästä kääntämään vene oikein päin ja aloittaa kesäiset soutelut mökkisatamaan :)

Näin vapun aattona pistettiin ranttaliksi ja painuttiin metsän raikkautta imppaamaan.

Heti ensimmäisellä tauolla yksi jo sammahtaa mättäiden sekaan

ja eiiii... mitä tuo toinen oikein tekee...

Eiku se olikin koski, joka siellä vaahtosi ja jaksoi koko ajan pauhata mellastaa.

Oli paikoin seesteisen rauhallistakin - kai talven rippeet olivat tunnelmaa jäähdyttämässä.

Tämmöistä railakasta vapun viettoa minulla. Ruskapolkuja-blogistani löytyy lisää vappuretkitunnelmia.

Klara vappen!

Lämmin päivä toi värejä luontoon. Ja pihalleni kukkasten alkuja :)

Huomasin, että raparperitkin aikovat herätä talviunestaan.

Käytiin koiruuksien kanssa metsäretkellä. Lunta oli paikoin runsaasti, mutta melkein tyystin kesämaata saatiin kulkea. Lampi oli vasta alkanut sulaa reunoistaan, mutta eräs jo työnteli päätänsä pohjakasvillisuuteen...

Ja toisen piti ehdottomasti saada koipensa jään alle...

Ollaanko jo kesässä, kun bongasin jo neljän eri perhoslajikkeen lentää lepattelevan.

Ainakin maistui kesältä :)

Viime viikonloppuna hiihtellin vielä hohtavilla hangilla. Maanantaina oli onni tavata upeita talvieläimiä:

Tänään huomasin, miten kesäkauden ensikukkaset ovat pukkaamassa itseään kohmeisesta maasta:

Minä taas sain pukata kajakkini pajunkissojen sekaan vesille ja julistaa melontakauden avatuksi :)

Ihanaa, kun aamulla ei ollut kiire töihin, vaan ehti rauhassa kuuntelemaan uskomattoman runsasta lintukonserttia Ja huomiselle sunnuntaille on luvattu ihan kesäkeliä tänne etelään, jess!