Kaksi erittäin huonosti nukuttua yötä takana, huoks. Väsymys painaa, mutta siitä huolimatta minulla on kovat pakkauspuuhat meneillään. Olen punninnut jokaisen retkivarusteen, jonka aion kantaa rinkassani.  Ja tietysti myös ne muut painavammat romppeet, jotka saavat jäädä kotiin. Aika terapeuttista touhua oikeastaan.

Voipi kuulostaa kovin omituiselta ja pedanttiseltakin tällainen grammanviilaus, mutta sille on kyllä luonnollinen selitys. Nääs yhtään turhanpäiväistä grammaa ei nyt voi rinkassa kuljettaa, sillä tällä reissulla olen lupautunut sherpaksi jalkapotilas M:lle, jonka pitää keventää kantamuksensa minimiäkin vähäisemmäksi. Itsekin olen toipilas, mutta sherpuus velvoittaa ja minulla on kunnia kantaa suurempi osa tarvikkeistamme.

Onneksi kuitenkin olemme sopineet, että etenemme täysin kummankin jaksamisen ehdoilla, ilman kovin ihmeellisiä tavoitteita. Haaveena on nähdä loppukesäiset avarat tunturimaisemat ja elää jokunen päivä ihan lähellä Lapin luontoa. Eli jos voinnissa tai jaksamisessa on ongelmia, loikoilemme kaikessa rauhassa tunturin kupeella tuijottelemassa kaukaisuuteen tai hissuttelemme ilman kantamuksia siellä täällä valokuvia nappailemassa tai ihan mitä vaan huvittaa.

Vaan mitäs minä tässä nökötän ja kirjoittelen. Hus pakkaamaan tästä, että mahdollisimman pian pääsen paikkaan, missä todellakin on tilaa hengittää...