Lumi tuli ja meni, taas vaihteeksi.Täällä mitään talvea tullut.

Mutta aamuisen vesisateen jälkeen tuli onneksi kaunis päivä ulkoilla :) Kävelin lapsuuden leikkipaikan ääreen. Tuolle "tornille" pyöräiltiin monet kerrat seikkailemaan. Kaksi tyttöä ja kolme poikaa, uskolliset kaverukset - meidän talon viisikko :) Kuin veljiä ja siskoja oltiin. Ihana upea lämmin muisto.

Ympäröivää maastoa on sittemmin muokattu rajusti, mutta siinä nuo perustukset tukevina, suorastaan ikuisen oloisina. Tunsin itseni kovin etuoikeutetuksi, kun mietin, että samaa voin sanoa omasta lapsuudestani.

On niin arka olo. Kaikki kaavailuni tuntuvat niin huterilta. Hitsi, kun olisi kaikin puolin rohkeampi mieli. Välillä kykenen heittäytymään empimättä vaikka mihin, ja välillä pitää varmistaa ja tehdä varmistusten varmistuksia. Arvoituksellisesti taas kirjoittelen, mutta jospa piakkoin pystyn kertomaan konkreettisemmin.

Yllä olevissa kuvissa on Ounasjoki, johon liittyy yksi monivuotinen jokihaaveeni. Meloa tunturimaasta ja äitini synnyinseuduilta näille paikoille. Jospa ensi kesänä... On vaan viime aikoina tullut niin monta mutkaa sotkemaan suunnitelmia, että on ihan tsempattava itseäni siihen, että haaveita pitää olla. Joki näyttäytyikin tänään niin hyvässä valossa, että jospa haave toteutuu ja muutkin kuviot loksahtavat paikoilleen parhain päin.