On se kumma juttu, kun ihminen päättää relata ja muutenkin suhtautua elämään kesäisen kepeästi, niin sitten alkaa ihan tautisesti väsyttämään. Minulla iski armoton väsymys kesken työpäivän. Silmäluomet muuttuivat lyijynraskaiksi ja eteneminen oli kuin tervassa kävelyä.

Ja mitä tekee ihminen tuollaisen nuupahduksen vallitessa. Lähtee tietysti melomaan :D

Kaislikko kutsui ;)

Aallokko herättää nuupahtaneen ihmisen tai ainakin väsymys unohtuu totaalisesti.

Kajakin kyljissä pärskyvä vesi piristää kummasti. Olisipa ollut pikkuisen voimakkaampi tuuli, niin olisin itsekin saanut raikkaita pisaroita osakseni.

Kävin eilenkin melomassa, mutta silloin oli näin rauhallinen ja eteerinen keli:

Nyt on hyvä mieli, kun olen siirtynyt kesäkuuhun liikunnallisesti ja luonnonläheisesti :) On sellainen olo, että kesää ei saa päästää liukunemaan mihinkään, vaan on tartuttava molemmin käsin kiinni jokaiseen päivään. Mietin, että jokainen päivä tarjoaa omat kesäefektinsä!