Reissailua taas takana ja edessä. Tällä kertaa wapaalainen liikehtii levottomasti kiiman takia... Sellainen on tapana kaksi kertaa vuodessa - siis tyttökoiruudella. Niinpä olin ensin muutaman päivän poissa Julian kanssa ja huomenna lähden mökille Romeon kanssa. Ei kestä Erkkikään kuunnella näiden raukkojen huokailuja aitojen ja porttien ylitse.

Kaikkea muutakin elämää taidan paeta, sillä ei ole ollut ylettömän suotuisa kuukausi wapaalaiselle tämä. Väsymystä, ressiä ja huolta on riittänyt silleen just pikkusen yli... Olen taas saanut elävästi tuntuman heikkouksiini ja ikävä kyllä myös stressioireisiini :( Ehdin jo tuomita itseni täysin toivottomaksi tapaukseksi, mutta onnistuin kuin onnistuinkin kasautumaan jonkinlaiseen kuosiin. Kaipa tämäkin takapakki oli aiheellinen opetus.

Ja voi ihme! Tänään tsempatessani itseäni nousukierteeseen, ilmestyi eteeni postin seassa piilotellut yllätyspaketti! Paketissa minua ajatellen tehty huippuihana pöllöaiheinen lahja ja niin kaunis saatekirje. Arvatkaapa vaan, miten se lämmitti ja vahvisti. Lahjan antaja on varmasti myös enkeli! Kiitos :)

Viikonloppuna käytiin Torronsuon kansallispuistossa hiihtämässä ja nokipannuakin kuumentamassa. Aurinko paistoi upeasti, välillä ihan kuumasti. Koirat vetivät meitä hiihtäjiä. Oli hianoo :D

Lunta ei ollut paljolti, mutta hanki kantoi ja suksilla pääsi minne vaan. Siellä täällä pilkisti esiin paljaita mättäitä, joilla jo suoliljat kukkivat ;-)

Kolme joutsentakin nähtiin. Sitten löytyi kiva näkötorni (just passeli korkean paikan kammoni siedättämisen...).

Niin, aina mättäässä konttaamisen jälkeen kannattaa rohkaista itsensä ja kiivetä niin ylös kuin suinkin. Näin saa parhaiten kuvan ympäröivistä maisemista ja siitä, miten valot ja varjot kulkevat ympärillä - jatkuvasti vuorottelevat.

Huomenna sitten pitkästä aikaa pöllöilemään... Hymy