Sain rohkaisua antaa palaa, jos on valituksen paikka. Minäpä nyt kokeilen, saisinko lauantaiseen lamaani helpotusta tätä kautta. Vai millä mekanismilla kurjuuden vuodattaminen sitten auttaakaan...


 
Ekana työahdistusta. Olen alkanut epäillä, että meidän työyhteisöä vaivaa joku kirous. Kun yhdestä suunnasta vähän helpottaa, niin uutta yhtä kummallista tulee tilalle. Siis niiden reilusti yli 10 vuotta sitten alkaneiden edelleenkin ratkaisemattomien ongelmien lisäksi. Ei jaksaisi uupua toista kertaa, mutta kamalia oireita taas.

Yöllä heräsin monta kertaa työpainajaisiin ja niskajumitukseen, ja nyt olen koko aamun yrittänyt toeta päänsärystä ja oksettavasta olosta. Ehkä tästä vielä - hih - virkeänä maanantaiaamuuna sorvin ääreen ruuhkaa purkamaan ja epäkohtia sietämään. Miten toivonkaan, että uusi johto näkisi asiat oikein ja osaisi tehdä jotakin, ettei tarvitsisi lähteä kuluttaviin työtaisteluihin.

Tokana ja edelliseen liittyen melonta- ja mökkiahdistusta. En ole kahteen kuukauteen jaksanut käydä melomassa iltaisin ja viikonloppuisin. Että se kivasta melontakesästä ja harrastamisesta tai rentouttavista mökkipuuhista. Tänäkin viikonloppuna jäi väliin mielenkiintoinen melontaretki. Toivottavasti porukka nyt nauttii vesien äärellä minunkin edestä.



Olen yrittänyt rauhottua, olen puhunut itselleni, miten hyväosainen olenkaan. Ja miten pitäisi olla tyytyväinen, kun on töitä ja eikös sitä rimaa odotuksissa voisi laskea. Olen koettanut suunnata katseeni elämän tärkeimpiin asioihin, mutta ei saavu helpotus. Olen siis jälleen itselleni virittämässä ansassa, kun en pääse eroon täsä pahasta olosta.

Eikä yhtään mene minulla paremmin, kun satuin katsomaan telkasta tanskalaisen kenttäsairaalan toimintaa Afganistanissa. Miten paljon vääryyttä täällä maailmassa onkaan, miksi ihmeessä ihminen voi olla niin kamala peto toisille ihmisille, miksi niin moni joutuu kokemaan hirveätä tuskaa ihan turhan takia... Kiukkua, turhautuneisuutta ja avuttomuutta - just samaa kuin töissäkin!

Tiedän, että asenteestahan se on kiinni. Minun päässänihän tämä kaikki tapahtuu, vaikka maailma on suht sama ympärillä. Ottasin toisen asenteen, mutta olen hukannut sen. Jostain piilosta roinan seasta olen yrittänyt tonkia sitä esiin. Jospa se löytyy. Jospa löytäisin myös voimaa, millä voisin tehdä tämän maailman edes mikrohiukkasen verran paremmaksi paikaksi. Tai jospa edes onnistuisin itse olla lisäämättä sitä pahuuden määrää.

Mökiltä saisin voimaa, jos jaksan raahautua sinne asti ja jos pystyn poistamaan sen mökkiharmituksen, etten saa eli jaksa tehdä tänään siellä polttopuita tai lämmittää saunaa.

Hitsi, ehkä edellinen vuodatukseni todellakin helpotti. Ehkä sain vinkin, missä se kadonnut asenne on. Ehkä seuraavina öinä nukun paremmin ja levollisemmin. Taisi päänsärky tässä kirjoitellessa hieman helpottaa.


Pientä kimallusta siis näköpiirissä. Siis Kiitos rakkaat lukijat rohkaisuista :) Päässä humisee ja sydän muljahtelee väsymyksestä, mutta just nyt suuntaan tästä mökkisaareen - sen rantavesiin huoliani huuhtomaan ja mökin hiljaisuudessa voimistumaan.