Tutkailin äsken omaa kirjastoani, ja törmäsin seuraavaan runoon. Juuri sopivasti, kesken kotiseutumietteitäni :) Sopii oikein hyvin itsenäisyyspäivään, joten tässä pari päivää myöhässä Anna-Mari Kaskisen runo:
                               
       Minä rakastan tätä maata,
       se on karu ja kaunis niin.
       Minä rakastan tätä maata
       meren saarilta tunturiin.
       Minä rakastan pohjoista maata,
       kesän loistoa häikäisevää.
       Sanoin kuvata en sitä saata,
       sitä sydän vain ymmärtää.

       Minä rakastan tätä maata,
       syksyn hehkua kirpeää.
       Minä rakastan tätä maata,
       kun on sielussa routa ja jää.
       Ja kun puhkeaa sinisiin tähtiin
       kevään huumassa hohtava maa,
       sitä unohda en mitä nähtiin,
       tahdon kiitoksen kohottaa.

       Minä rakastan tätä maata,
       kädenjälkiä ihmisten.
       Minä rakastan tätä maata,
       ikiaikojen lauluja sen.
       Minä rakastan hiljaista maata,
       jossa soi metsän yksinäisyys,
       ikihongissa laulava tuuli,
       suven kirkkaus, yön hämäryys.

Runon tunnelma puhuttelee tänään. Lumet on minimissään, mutta kaunis huurteinen pakkasilma Etelä-Suomessa. Suunnitelmissa matka äidin luo pohjoiseen - Rovaniemelle, jossa synnyin ja jossa asuin elämäni ensimmäiset 20 v. Siellä on nyt luminen talvi, josta toivottavasti pääsen nauttimaan :) Ja palautan sinne kirjaston lainat, joiden tämänaamuisesta uusimisesta kaikki nämä ajatukseni nyt virisivät.

Hankin syksyllä kirjastokortin Lapin kirjastoon, kun arvelin wapaavuoden sisällä viettäväni lapsuudenkodissani aiempaa pitempiä aikoja. Tuo kortti tässä tietokonepöydälläni muistuttaa synnyinseudusta ja myös isästä, joka arvosti kirjoja ja kannusti minua lukemaan ja teki minusta kirjaston suurkuluttajan.

2129370.jpg

Olen lapsellisen iloinen tuosta kortista, kun siinä on niin hieno kuvakin; riekonmarjan lehtiä syysväreissä - Ruskan nimikkokortti :) Mutta oli kyllä kumma tunnelma tuota korttia pyytäessä - taas kerran turistina omassa synnyinkaupungissa! Kirjastossa, josta niin pitkät lapsuuteni vuodet kävin joka viikko lainaamassa vinon pinon kirjoja.

Mistä olenkaan oikein kotoisin, kun olen vieras joka paikkakunnalla... Opiskelupaikkakunta jäi väliaikaiseksi ja nyt jo yli 15 vuotta olen asunut nykyisessä kodissa eikä tämäkään tunnu täysin kotiseudulta. Kesämökin hankin tänä vuonna Etelä-Savosta, ja niihin maisemiin olenkin kiintymässä ennätysvauhtia.

Ennen niin vahvat siteet omaan lapsuudenmökkiini ovat jollain tavalla hieman höltyneet. Se on aina ylivoimaisesti ollut maailman rakkain paikka ja elämäni tukikohta. Nyt en ehkä enää tarvitse sitä samalla tavalla...

Sukujuuria ja sukulaisia on eri puolilla Suomea, retkeillyt olen myös vähän joka puolella maata. Siispä koko Suomi saa olla kotiseutuni! Juurenpätkiä ja imukärhöjä ;) vähän kaikkialla. Ja oikeastihan olen kotonani sekä paikoissa että ihmisissä, joihin sydämeni on kiinnittynyt - eläimissä tietysti myös :)