Avasin aamulla sisäisen joulukalenterini luukun. Sieltäpä tulvikin niin valtavasti kaikkea syvällistä, henkevää, merkittävää yms., että piti ihan pistää luukkuu kiinni ja tökkiä kaikki oivalluksenomaiset ihmeet sinne takaisin ;)

Jos olisin älykkäämpi, niin olisi ollut tänään paljon kaikkea viisasta kirjoitettavaa. Mutta tunnustan rajoittuneisuuteni. Luukusta näkyi niin paljon kaikkea, etten rohjennut ruveta yrittämään sitä kirjoitettavaan muotoon.

Ehkä pääasia oli se, että luukusta näkyi erittäin mielenkiintoinen ja seikkailuja täynnä oleva tie, missä tuuli tuiversi. Sen tuulen lennätettäväksi haluaisin heittäytyä, jotta saisin nähdä ja ymmärtää noita kiehtovia asioita enemmän. Voisikohan ihminen oppia lentää liitelemään kuin kotka ikään. Tekee ainakin mieli vähän räpistellä ylöspäin ;)

Mietin, ettei ihminen opi uimaankaan, ellei jossain vaiheessa uskalla irrottaa jalkoja pohjasta ja heittäytyä veden varaan uintiliikkeitä kokeilemaan. Eikä pyöräilemään, ellei ensin uskalla ottaa vauhtia ja antaa mennä, siinä korkeassa tärisevässä satulassa istuen.

Siis miksi kuluttaisin aikaani niin monissa turhauttavissa ja joutavanpäivisissäkin menoissa. Monenlaisia ihmismielen kehittämiä kummajaisia seuraten. Tämän kiihtyvän maailmanmenon pommituksia kauhistellen, kypärä päässä istuen. Miksen kokeilisi rohkeammin erilaisia ja juuri minulle sopivia polkuja.

Tästä sitä on taas lähdettävä, missä paraikaa on. Kasvamaan ja uutta oppimaan.

Hyvästi jää jää ;)

Kuhan tässä taas uhosin... ;)

Vaan miten aavistelenkin, että uudenlaiset maisemat odottavat edessäpäin. Elämän rikkauksia tienvarret täynnä. Jooooo! :D