Ei sitä herätessä aavista, mitä päivä tuo tullessaan. Normaalisti ja viattomasti olin valmistautumassa töihin lähtöön. Kuvittelin rientäväni työpaikalle tekemään ensin pari juttua, minkä jälkeen kaahaisin toiseen paikkaan...
Vaan pikkuvarpaani päätti toisin...

Tuo onneton laitimmainen varvas törmätä paukautti tuolin jalkaan ja kaiken lisäksi tarttui siihen kiinni pirullisesti vääntyen, joten minä sain nähdä tähtiä heti aamusta. Töihin lähdön sijasta jäin koipi pystyssä sohvalle makaamaan, jääpalat varpaaseen kiinnitettynä.


Ajatella, että viikonlopusta selvisin ehjänä, vaikka kiipeilin näkötornissa ja juoksentelin muhkuraisilla poluilla,


taiteilin vetisillä ja liukkailla pitkospuilla,


kurkin rotkon reunoilta ja kolusin kivistä rotkon pohjaa ees sun taas.


Päiväni on mennyt aika lailla siipi maassa, sillä just olin ehtinyt parantua kurkkukivusta, mitä ennen olin just parantunut viikkokausien säärivaivasta. Onneksi on voimia tuonut ja lohduttava retki- ja luontoviikonloppu takana. Vaan kuka lohduttaisi koiruuksia, kun niillä ei ole kunnon lenkittäjää.


Ei auta kuin kuulostella, mitä varvas tuumaa lähipäivinä...