Koiruudet saivat eilen kaksi rokotusta kumpainenkin. Siellä ne poloset pelkäsivät eläinlääkärin pöydällä ja koettivat räpistellä pakoon. Tyttökoiruus työnsi kauhuissaan päänsä kainalooni piiloon - hassu otus :) Tänään järjestin niille vastapainoksi oikein perusteellisen hemmottelulenkin.

Huvittavaa inhimillistämistä, sillä välittömästi lääkärin huoneesta päästyään koiruudet sukelsivat onnellisina kaupungin katujen tuoksumaailmaan. Ja huomasin; minä tässä koiria hoivaamassa, vaikka maailmassa on niin paljon hätää ja vakavia ongelmia. Eikä itseltänikään isot huolet puutu.

Mutta siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi me kuljettiin yli kaksi tuntia metsäpoluilla. Nuuskittiin huolella joka risu ja kolo. Jätettiin omat merkit strategisiin paikkoihin. Seistiin pitkään korkealla, hiljaa, kaukaisuuteen tähystellen.

Kuultiin lintujen laulua. Katseltiin, miten puut heiluvat ajoittain voimakkaassa tuulessa ja pilvet liukuivat vinhaa vauhtia taivaalla.

Oikeastaan koiruudet eivät paljon taivaille tähyilleet, mutta olivat tarkkana tuulten tuomien tuoksujen kanssa. Keväinen metsä oli kaunis, mutta myös muistutti, miten paljon elämässä on rikkinäistä ja rosoista,

ihmisten maailmassa niin valtavan paljon mutkikasta ja kieroa.

Mutta sitten sydän hypähtää ilosta, kun edessä näkyy jotain raikasta ja kirjaimellisesti häikäisevän kaunista. Kevään ja elämän merkki :)

Ilokseni näen ja tunnen virtauksen. Tuultakin tarttunut puserooni. Ihan konkreettisestikin, kun huomenna on lähtö pohjoista kohti. Työtä enimmäkseen edessä, mutta mahdollisuus muutamaan seikkailupäiväänkin :D