Raato-Ruska täällä hei! Viikon talviloman jälkeen tutisevilla käsilläni vilkuttelen, sillä ei mennyt kaikki ihan putkeen...

Lähdettiin erittäin harvinaislaatuiselle äiti - poika -reissulle pohjoiseen. Oli ajatus hieman retkeillä ja kohottaa kuntoa tunturimaisemissa. Ihan hieman ehdittiinkiin retkeillä, mutta kuntoilusuunnitelman torpedoivat salakavalat norovirukset. Paremmin toteutui mission toinen osa ikimuistoisista yhteisistä kokemuksista...

Nukkuminen oli sitä sun tätä, kun valvottavia tekijöitä ilmestyi ihan jonona. Työasiat - pahoinvointi - mieletön jano - vatsaturvotus - närästys! - energiahukka - selkäkipu paljosta makaamisesta - vanhushuolet - nuorisohuolet - ihmissuhdehuolet - naapurien metelöinti - reissuväsymys - opiskeluhuolet - yms.

Sumuiset vetiset kelit kuitenkin tällä kertaa tuntuivat oikein lohduttavilta. Olisi ollut kamalaa, jos kirkas kevätaurinko ja Lapin houkuttelevat hanget olisivat kiusanneet potilaita kaiken kukkuraksi. Ja saatinhan me tietysti tavata rakasta äitiä & mummia. Kotimatkalla vielä keskusteltiin isoista asioista niin, että matka halki Suomen tuntui aivan lyhyeltä. Että sittenkin reissu oli tärkeä ja hyvä.

Kuva on tämän aamun koiralenkiltä. Näkymä puhutteli ja sopii ryytyneisiin tunnelmiini. Jospa tuosta pikkuhiljaa kehräytyy vielä jotain kaunista ja valoisaa...

Mutta juuri nyt on voimat minimissään, kun ei ruoka eikä kahvikaan(!) vielä maistu, vaikka kohta viikon olen potenut. Pahin huoli on se, miten tästä jaksaa huomenna töihin, kun loma ei todellakaan siinä mielessä palvellut tarkoitustaan.

Jotta uudesta energialatauksesta haaveilee hän ja laittaa lopuksi kuvatuliaisen lapsuudenmökiltään napapiirin pohjoispuolelta:

Parantava valo :)