Täällä etelässä on ollut kaunein talvi naismuistiin. Puhdasta valkoista riittänyt ja tykkypuitakin - ihan lappimaisemaa :) Vaan rapsakoista pakkasista alan saada kohta tarpeeksi...

Lämpimistä ulkoilutamineista huolimatta pakkasulkoilu jäi, joten olen tutkaiillut jäätä sisällä lämpimässä. Latasin isosta kamerasta vuodenvaihteen mökkikuvia koneelle. Siellä jääkaappiolosuhteissa vietin uutta vuotta ja rakettien sijasta ihailin jääkuvioita mökin ikkunoista:

 

 

 

Muistelin ajomatkaa mökille. Yksin pimeää ja pakkasta kohti. Tietty ikävä kuristi kurkkua. Tuli mieleen matkat mökille vuosi sitten. Silloin ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin etsiytyä pois kaikesta, hiljaisuuteen. Onneksi olin oikeaan aikaan löytänyt vaatimattoman pöllömökkini, sillä ei ollut mitään muuta paikkaa, missä levätä. Vain olla - ilman mitään ulkoisia paineita ja vaatimuksia, omin ehdoin harjoitella hengittämään rauhallisesti.

Muistan, miten luminen keli lohdutti minua. IIahduin, kun miljoonat hopeahileet tanssivat maantiellä ajovalojen loisteessa. Yritin ottaa niistä kuviakin, mutta pakkaslumen kevyt lennähtely oli aivan liian vaikea kuvauskohde.

Istuin jäätyneitten ikkunoitten takana takkatulen loisteessa ja mietin lämmöllä kaikkia ihmisiä, jotka olivat tuoneet elämääni iloa ja rakkautta. Mutta kiitollisena ajattelin myös ihmisiä ja asioita, joiden vuoksi olin joutunut kovaan paikkaan. Ilman kaikkia karvaita kokemuksiakaan en olisi oppinut tuntemaan ja tietämään elämästä sitä, minkä nyt tiedän voimavarakseni.

Niin, mitä minä nyt pakkastakaan kaihtamaan. Eihän -18 astetta ole edes paha. Nyt koiruudet hihnaan ja yölenkkeilylle...