Ihminen (siis minä) on kovin kärsimätön. Pirskatin pitkä rojekti tämä oravanpyörästä irrottautuminen. Arvasinkin, mutten tiennyt sitä tai toisteppäin. Miksei muutama viikko voisi riittää...

(Vaikka oikeasti taidan olla tässä aika kaukoviisas. Olen nääs armollisesti suonut itselleni kevääseen asti toipumis- ja paranemisaikaa. Sopinut itseni kanssa siitä, että tarvittaessa saan laskeutua talveksi horrokseen ja heräillä siitä vasta yhdessä kevään kanssa...)

Sitä niin herkästi kuvittelee osaavansa lentää, vaikka vain hetki sitten on tapaillut ensimmäiset horjumattomat askeleet. Juuri äskenhän ryvin ihan täpöllä pohjamudissa, tavoittelin kovaa pohjaa jalkojeni alle, törmäilin pimeässä, nuolin haavojani.

Mutta viime päivien syövereiden kautta tapahtui todellakin jotain hyvin oleellista. Irtoilin muutaman kerran oravanpyörästä, jossa vieläkin ilmeisemmin olen, kun en osaa rauhoittua. Olen varmaankin takertunut siihen vaatteistani ja hiuksistani, mutta onneksi se ei enää pyöri sellaista vauhtia, kun en kertakaikkisesti jaksa enää juosta. Mutta yllättävän vaikeaa siitä on lähteä ja jättää se taakseen. Joten tuossahan tuo möllöttää, pyörähtelee liikkeistäni ja ajatusteni voimasta sen verran, että joutuu koko ajan varomaan.

Joka tapauksessa tuolla saariparantolassani oravanpyörä lakkasi äkillisesti pyörimästä. Keskipakoisuusvoima hellitti, ja tipuin kolisten. Rimpuilin ja teutaroin itseäni siitä kauemmaksi, näin sen ympärillä elämää, joka selvästikin odottaa minua.

Lentäminen ei todellakaan vielä onnistu, mutta viime viikon aikana tavoitin

- onnea: Ensimmäiset hentoiset onnen tunteet pääsivät pitkästä aikaa tulvahtamaan sydämeeni. Ainahan on kiitollisuuden aiheita olemassa ja kaiken väsymyksenkin keskellä olen jaksanut ne tiedostaa, mutta nyt ne pääsivät vaikuttamaan sydänjuuriin asti.

- kiitollisuutta ja vapautta: Oma pöllöpaikka (vasta viime keväänä hankittu), johon olen kiintymässä koko ajan enemmän ja enemmän. Sinne saan paeta milloin vaan ja siellä ei kukaan ohjeista, miten kuuluisi toimia. Saan lämmittää saunan aamulla tai yöllä kenenkään ihmettelemättä. Voin sytyttää vaikka nuotion portaiden eteen eikä tarvitse miettiä, onko se soveliasta.

- uusia taitoja: Opin paahtamaan leipää takkatulen loisteessa. Ruisleivälle ja vaalealle leivälle on ihan omat paahtoaikansa. Se on kuulkaas tarkkaa touhua ja sekunttipeliä, jos ei halua mustia karsinogeenejä leipiinsä. Ja oli muuten kiva joka aamu sytyttää leivänpaahdin :)

- rentoutumista: Mökkisaunan lämmitys ja siellä saunominen on aina yhtä ihanaa ja terapeuttista puuhaa. Nyt saunoin oikein pitkän kaavan mukaan, hitaasti ja perusteellisesti.

- nautiskelua: Join pullollisen Saksasta tuotua valkoviiniä vettä tuijotellen ja ruskalehtiä lueskellen. Kiitokset myös Mosel-joen rannoille ja sille, että jostain saa laatuviiniä ruokakaupasta ja vielä halavalla.

- äkillinen tervehenkinen päähänpisto: Soutaa yön pimeydessä keskelle järvenselkää lillumaan. Valitettavasti toteutus jäi yösateiden takia, mutta ks. seuraava kohta!

- innostunutta tulevaisuudensuunnittelua: Seuraavana tähtikirkkaana, suht tuuleettomana, kenties vielä kuutamoisena yönä, kasaan veneen pohjalle pehmukkeita ja lämmikkeitä, otan termariin lämmintä kaakaota ja menen yöpalalle tumman veden ja taivaan väliin laittamaan maailmankaikkeutta järjestykseen...