Läksin koiruuksien kanssa aamulenkille melkoisen ryytyneessä olotilassa. Pohdiskelin, miten olenkaan taas niin väsynyt töitten takia...

Sini- ja valkovuokot olivat kukkeimmillaan, linnut visertelivät. Luonnon pienet ihmeet ilahduttivat ja virkistivät. Erään pikkutien viereisessä ryteikössä hehkui punainen täplä, jota menin lähemmäksi katsomaan.

Läheisestä omakotitalosta on varmaan käyty kippaamassa puutarhajätteitä ryteikköön, ja nyt yksi sitkeilijä on herännyt siellä kukkimaan. Hymyilytti :)

Vaikka väsyttääkin, niin nyt 9 kuukauden työrupeaman jälkeen saan onnitella itseäni. Olen pystynyt elämään tavallista arkea, tekemään töitä ja opiskelemaan =) Mietin, uskaltaisinko kohta julistaa itseni parantuneeksi työuupumuksesta. Sillä aika kauaksi on jäänyt se suo, missä ennen rämmin ja taistelin.

Näissä mietteissä huomasin tulleeni kohtaan, jossa oli kerran vene veden alla. Miten silloin samaistuinkaan siihen. Kirjoitin surkeana, mutta toiveikkaana tänne blogiini lokakuussa 2008:

"Upotettuna, mutta varmaan joskus entistä ehompana käyttöön..."

Viime kesänä venettä oli siirretty rannalle ja sitten jossain vaiheessa viety pois. Se tuntui hyvältä. Juuri niin olin toivonutkin :)

Sorsapariskunta uiskenteli juuri samaiseen kriittiseen paikkaan. Hei sorsat, minäkin saan olla nyt pinnalla, kuten te! Kiitos, kun tulitte muistuttamaan siitä.

Samassa kuului järvenselältä päättäväistä toitotusta, ja taustalla kohosi komeasti lentoon valkoinen joutsenpari. Sydämeni ihan hypähti ilosta - ehkä pinnalla pysyttelemisen sijasta on odotettavissa jotain vielä parempaa :D

Helluntai siis osoittautui monin tavoin hyväksi päiväksi. Kävin avaamassa melontakaudenkin. Kuvasta näkee, että oli lämmintä, kuten ilmeisesti joka puolella Suomea.

Meloin niin innoissani, että yksi koivu jäi alleni. Samaan tyyliin pitäisi nyt selviytyä huomenna töistä ja tulevana viikonloppuna monesta muusta hommasta :-)