"Sivistyksen" parissa taas. Tikut olen saanut operoitua sormista. Noet ovat hävinneet kasvoilta ja savuntuoksuiset vaatteet pesty. Mökin pintoja kyllä jäi peittämään pieni pompeijimainen kerros.

Vuoden ensimmäiset päivät ovat olleet hyvin pilvisiä, mutta mökillä sain melkein ihailla aurinkoakin. Lyhyesti vaan, kuten myös öinen tähtitaivas oli vain hyvin pienen ajan nähtävissä. Tykkään tästä kuvasta, missä me auringon kanssa kurkitaan toisiamme:

Taisi olla ensimmäinen vuodenvaihde, kun yhtään ainutta rakettia en nähnyt lentävän taivaalla. Omat juhlavaloni ja -koristeeni olivat aika maltilliset:

Ai niin, olihan minulla pari erikoisempaa soihtuakin! Liekehtivä takkalapio, jota sammutellessa ei käynyt mielessäkään kuvan ottaminen sekä yksi halon jämä, jonka heitin kaminasta ulos roihuamaan. Paloi muuten ainakin kaksi minuuttia kylmällä hangella ja muotoutui komeaksi toteemiksi:

Ehkä otan perinteeksi heittää uudenvuodenyönä hiiltyneen halon lumihankeen ja aamulla tutkitaan, mikä hahmo sieltä on syntynyt - silleen tinan valamisen tapaan.

Sattumuksia riitti sitten kotimatkalle asti. Pientä oli karrelle palaneet paahtoleivät, pulkasta putoilevat tavarat ja yön pimeydessä jalkaan takertuneet narut ym. sen rinnalla, mitä auto teetti. Kahteen otteeseen piti lapioida lumia renkaiden edestä, että pääsin tielle. Sielläkin ajo meni yritykseksi ja autokorjaamoa konsultoitunut etätukeni sopi trailerin vuokrasta autoni hakemiseksi.

Yllä olevassa kuvassa oleva ura ei tullut pulkastani, vaan jumittuneesta autonrenkaasta. Mutta juuri, kun olin lapioinut autolle paikan tien sivuun ja siirtämässä autoa siihen kuljetusta odottamaan, niin takarengas päättikin yllättäen pyöriä. Ei tarvinnut jäädä tuntikausiksi odottamaan, vaan pääsin hyvinkin kotiin (ja autokin on jo käynyt korjaamolla hoidettavana).

Paluupäivän siivousten ja autorumban aikana oli tullut kova jano. Pysähdyin matkan varrella kauppaan ostamaan juotavaa ja pientä lohduketta. Palasin ostoksilta lakritsipussin, ulkotulipakettien ja tunturimaisema-postimerkkiarkin kanssa...

Oli ihan pakko vielä vähän jatkaa tätä vastoinkäymisten luetteloa. Itse asiassa jo mökillä huomasin, miten hyvää kaikki kommellukset ja toilailutkin minulle tekivät. Jännästi ne pysäyttivät isompien asioiden ääreen. Mietin paljon odotuksiin ja elämänasenteeseen liittyvää, elämän hyväksymistä ja vastaanottamista kaikkinensa. Tulin hykerryttävän onnelliseksi, kun huomasin, miten minulla on käsissäni ihan kaikki. Ei tarvitse toivoa ja kaivata, sillä elämähän tulee koko ajan vastaan. Osani on vastaanottaa ja toimia kuten kulloinenkin tilanne vaatii. Ihanan rauhoittavan yksinkertaista.

Hyvinperin kaikki :)