On ihan käsittämätöntä, että olen voinut ja jaksanut kuukausitolkulla näin hyvin. Vaikkakin on ollut erilaista huolta, surua, menettämistä, epävarmuutta ja epätietoisuutta. Pitkiä päiviä, väsymystä ja haasteita.

Liekö salaisuus siinä, että olen osannut harvinaisen hyvin elää päivä kerrallaan - tässä hetkessä. Pimeiden aikojen jälkeen olen saanut elää uskossa, että elämä kantaa ja vie parhaimpaan päin. Ja olen saanut monet kerrat kokea innostusta, mikä maistuu uskomattoman hyvältä.

Lähelläni on synkeitäkin peikkoja, mutta ne eivät ole onnistuneet pahasti kamppaamaan. Tiedän hyvinkin niiden olemassaolon, mutta en suuntaa katsettani niihin päin erityisemmin. Itse asiassa unohdan ne helposti kokonaan, kun mielen valtaa monet elämän ihmeelliset asiat. Enkä tarkoita pelkästään iloisia asioita, vaan myös omia ja toisten suruja, jotka eivät liikaa ahdista, vaan pohjimmiltaan muistuttavat elämän arvokkuudesta.

Yhden valtavan kyynisyyden ja epäuskoisuuden peikon nujersin, kun uskalsin ottaa työn ohelle opiskeluhommia. Se on tuonut paljon uutta mielenkiintoista jo sinällään, mutta kaikkein parasta on tietty tunne, etten ole enää sidottu, ansassa, vaan näen elämän avoimena edessäni.

Paitsi lukemattomia kirjoja, on edessä avattavana monelaisia ovia. Osaan pitää sinnikkäästi etsiä avaimet ja osa aukeaa kyllä, kun uskaltaa mennä kokeilemaan. Näin uskon.