Eilen oli tärkeä merkkipäivä, kun rakkaaksi tullut saaripaikkani täytti vuosia. Kaksi vuotta sitten tehtiin kaupat ja pääsin ensimmäistä kertaa ikiomalle mökille. Tuo harmaa kevätpäivä oli elämänpituisen haaven täyttymys, ja vuosikausien etsimisen jälkeen savu kohosi viimein oman tuvan piipusta.

Tuon paikan olemassaolo on sen jälkeen ollut jonkinlainen ankkuri, johon tämmöinen irtolainen on saanut kiinnittyä. Eräänlainen lohtu ja turva myös, sillä pitkään on ollut elämänvaihe, jossa lähestulkoon kaikki aikaisemman elämäni hyvinkin kiinteät sidokset olivat höltyneet, muuttaneet muotoaan.

En tiedä, mitä vanhoille sidoksille pitäisi tehdä tai tarvitsenko ja kaipaanko uudenlaisia sidoksia. Muuttuminen on kuitenkin kohdallani tosiasia, jota on ollut tarpeen ja on varmaan jatkossakin tärkeä vetäytyä miettimään juuri tuonne mökilleni.

Tänään on sitten toisenlainen merkkipäivä eli kevätpäiväntasaus, minkä huomioin joka vuosi lapsellisen innokkaasti. On kiva ajatella, miten täällä pohjoisessa nyt valo voittaa ja päivät pitenevät. Valoisat kesäyöt siintävät nytkin silmissä :)

Tasausta kuvaamaan, laitoin ylläolevan kuvan tuosta ensimmäisestä mökkikäynnistä, kun olin saanut keittää nokipannukahvit omalla rantanuotiollani. Kiitollisena - makustellen ja ihmetellen.

Sinne se jäi hehkumaan...