Kotiuduin eilen mökin hiljaisuudesta, ja havaitsin heti kättelyssä muutaman häirötekijän. Tänään aloin levänneenä ja innokkaana siivoilla, mutta vastaan tuli pari ihan mitättömän pientä juttua, jotka saivat verenpaineeni kilahtamaan tappiin. Siis todellakin täysin ilman relevanttia aihetta (mikä kertonee sisäisistä paineistani...?). Vain kolme pientä pahvilaatikkoa ja yksi viaton kysymys riittivät.

Äsken mies tuli kaupasta ja kysyi, lähdenkö tänään autolla ajelemaan. Saatan kyllä lähteäkin, miksi niin? No eipä sitten mitään, olisin vaan antanut sinulle tämmöisen pienen rauhoittavan paketin, sanoi mies ja ojenteli isoa oluttökkiä oven raosta. Ai, meinaatko, että olen sellaisen tarpeessa? Pikkuisen kireyttä on kuulemma havaittavissa...

Naurattikin, mutta piti ihan istahtaa ja miettiä, missä mättää. Onko tämä huolestuttavaa kehitystä, kun olen mökillä tottunut yksinoloon ja rikkumattomaan rauhaan niin, etten enää kestä tavallista elämää.

Vai hyppäsikö saarikierroksen varrelta joku kummajainen reppuuni. Nääs eilen tutun reitin varrella kurkisteli musta naama puusta.

Mikä lie peikko-haisuli-räyhähenki-mörkö? En tuollaista otusta ole aiemmin nähnytkään.

Onneksi tuo räyhätila meni yhtä nopeasti kuin tulikin. Mutta huomaan: ikävä on takaisin mökille - ISO ikävä. Ehkä on parasta jättää markettikierros ja ottaa se juoma. Ja sitten jatkaa siivousta...