Olen ollut jo kolme viikkoa pohjoisessa ja löytänyt täältä sen, mitä lähdin etsimään ja paljon enemmänkin. Tänä aikana etelään on tullut varhainen lämmin kesä, jonka tuloa olen ilokseni saanut seurata niin monista blogeista. Viime päivinä on täälläkin lumet sulaneet kovaa vauhtia ja juuri huomasin, miten ruoho oli jo alkanut viheriöidä lämpimillä seinustoilla.
Lapsuuteni joki - Kemijoki - on alkanut näyttää virtaamistaan. Kävelin tänään yhdessä isoimman jäälautan kanssa alavirtaan.
Näin avointa on jo Rovaniemen keskustan kohdalla. Mutta katsokaa, mitkä karvat vanha silta on saanut yläpuolelleen...
Tässä jäälauttani on jo uinut sillan alitse. Ja hokkus pokkus: sillan päällykarvat ovat kadonneet ;)
Halusin nähdä, miten pitkälle lautta pääsee ja miten sille käy. Se tulee lähelle rantaa ja lähestyy jään reunaa... Ja sitten helinää, lautan etukulman puikkoontunut jää nousee ylöspäin auringossa kimallellen.
Hetkessä koko lauttani hajoaa pieniin osiin, jotka jatkavat virrassa vielä jonkin matkaa. Pian osaset liittyvät hajonneeseen jääpeitteeseen sinne, mihin avovesi päättyy. Kuvittelen, miten pian koko joki sulaa ja virtaa vapaana. Iloisena huomaan yhtymäkohtia omaan elämäntilanteeseeni.
Avovesi päättyi noin sadan metrin päähän siitä paikasta, missä olen nähnyt päivänvalon. Sieltä alkoi matkani maailmaan. Ensin näitä vesiä katsellen. Myöhemmin niiden tapaan etelään ja rannikolle. Jäinen joki tuntuikin tänään erityisen tutulta, saatoin ihan samaistua siihen :)
Tässä kuussa sain tehdä erittäin tärkeitä retkiä upeille paikoille, joista vedet laskevat tähän virtaan. Huomenna on aikomus kulkea jokivartta myöten alaspäin - tosin tyylittömästi autolla. Siis kiitokset ja hyvästit tämän talven lumille ja tuulille. Uusi kesä ja uusi aika odottaa...
Kommentit