Nyt on viisi kuukautta wapaata eletty, seitsemän jäljellä. Puoliväli lähestyy uhkaavasti. Ajattelin katsoa vähän taaksepäin, silleen pikaisesti pääpiirteittäin.

Syyskuu oli huokailujen ja helpotuksen aikaa, irtautumista. Voiko tämä olla totta, että saan vain olla. Ei tarvitsekaan ressata, ei tarvitse koko ajan viimeisin voimin pinnistellä, yrittää ja yrittää. Tulen ehkä vielä jopa terveeksi.

Lokakuussa opin hengittämään normaalisti pitkästä aikaa. Siis ihan kirjaimellisesti. Ylijännittynyt kehoni alkoi viikko viikolta rentoutua. Iholla ja lihaksissa nukkumaan mennessä ikäänkuin pisteli ja värähteli, kun helpotus levisi.

Marraskuussa tuli valtavat toiveikkuuden ja onnellisuuden tunteet, jotka ovatkin ihmeen hyvin säilyneet :) "Romahdukset", itkut ja paniikinkaltaiset olot katosivat minimiin. (Tästä jäi paljon)

Joulukuussa sain ensimmäiset kokemukset siitä, että aloin saada ensimmäisiä normaaleja päiviä. Päiviä, jolloin en koko ajan miettinyt uupumusta ja siitä pääsemistä, vaan ihan tavallisia ihania arkipäivän asioita.

Tammikuussa elämääni oli tullut tilaa tulevaisuudenajatuksille ja voimia kohdata uusia haasteita. Opiskelu- ja työelämän tarjoamiin mahdollisuuksiinkin tuli hieman uteliaisuutta. Valitettavasti oli tullut myös uusi ratkaisematon huoli wanhan äitini takia.

Kaikkein hienoimmat kokemukset sain kuitenkin tässä ihan viikon kahden sisällä. Kävellessäni koiralenkeillä huomasin, että olen saanut tuttua vanhaa omaa itseäni takaisin. Huomasin yhtäkkiä, miten rennosti ja vapaasti kykenin liikkumaan, saatoin taas kokea kehoni kokonaisvaltaisen vapautuneeksi. Ihanaa voiman ja kyvykkyyden tunnetta :) Ihan säikähdyttikin, kun tajusin, miten minussa koko ajan tapahtuu jotain eli olen jälleen kerran ollut vieläkin syvemmällä kuin olen tiedostanut.

Miten surkuhupaisilta nyt näyttävätkään ne monet kerrat, kun olen käynyt työterveyshuollossa ja "saanut" loppuviikon (= kaksi kolme päivää) sairaslomaa, että "voin levätä"...

Mielestäni olen edennyt hyvin matkalla parempaan ja yhten suurena myötävaikuttajana on olleet Teidän kaikkien blogit ja kommentit! Olen todella iloinen, että ryhdyin tähän kirjoitteluun, sillä olen tämän blogimaailman kautta saanut uskomattoman paljon. En olisi mitenkään osannut kuvitella etukäteen. Siispä ISOT KIITOKSET tuon ylläolevan kuvan kera.

Yritin kyllä etsiä teille kaunista kiitoskuvaa, mutta tuo viikko sitten lapsuudenmaisemistani otettu kuva vaan sinnikkäästi vääntäytyi tähän. Onhan siinä paljon puhdasta valkoista ja avaruutta. Tuona pilvisenä, mutta raikkaana pakkaspäivänä myös vapautta ja ulkoilun iloa :) Vähintäänkin kaikkea sellaista toivon myös teille lukijoille. Ja jos tätä rataa saan edetä, niin ehkäpä kesällä on jotain paljon kauniinpaa annettavaa kiitokseksi...