Olipa ihana talviviikonloppu, joskin ajoittain aika tuullinen. Pistettiin lauantaina porukan kanssa sukset jalkaan ja ahkiot perään, ja hiihdeltiin metsiin sekä jäille.

Illan suussa eksytin... siis eksyin muista ja aivan yksin minä poloinen jouduin männikköisen harjun päältä katselemaan, miten aurinko laski mailleen. Seisoin honkain keskellä ja ihailin värinäytelmää läntisellä taivaalla.

Itäinenkin taivas hohti välillä kauniin pinkkinä. Sitä vasten männyt huojuivat voimakkaassa tuulessa. Näyttää puhurit huojuttaneen hieman käsiänikin...

Ilta leiripaikalla kului tietysti seurustellessa sekä tulistellessa ja herkutellessa, Sitten oli mukava vetäytyä kuusipesääni, jonka olin perustanut mahdollisimman suojaiseen paikkaan. Oli luvattu yötuulta.

Pieni pakkanen teki ilman sopivan raikkaaksi ja tähdet tuikkivat yötaivaalla. Makuupussiin asetuttuani näin vielä muutaman tähden kuusten oksien lomasta. Niissä tunnelmissa oli helppo nukahtaa.

Nukuin kuin pieni possu läpi yön. Aamulla tuli ensimmäiseksi ihan euforinen tunne, kun huomasin auringon kajastavan kultaisena metsikön takaa. En malttanut enää nukkua enkä vielä noustakaan, sillä halusin seurata auringon nousua. Pian aurinko löysikin majoitteeni ja ajoi hyvin levänneen retkeilijän ylös uuteen päivään.

 

Lisää kuvia ja tarinaa viikonlopusta löytyy retkisivuiltani.