On tuntunut, etten osaa enää kirjoittaa. Ja lukemisessakin jonkin verran vaikeuksia. Sitä se viikkokausien netti- & blogitauko sekä runsaat hommelit ja maalihuurut teettää... Tässä nyt yritän taas päätä aukaista.

Alunperin toiseen tarkoitukseen löydetty lippu on matkannut pari vuotta mökille avannon merkiksi...

Täysin suunnittelematon blogitaukoni alkoi, kun remppahommissa piti tehdä tilaa ns. retkihuoneeseeni ja oli pakattava tietsikka suojaan pölyiltä. Sen takaisin laittamiseen ja sujuvan nettiyhteyden ennallistamiseen vierähtikin sitten viikkoja. Kaiken lisäksi tietsikkaruudun eteen ilmestyi aivan toinen laite. Huoneenkin valtasi uusi asukki.

Kyllä elämään aina jonkinlainen näppäimistö kuuluu

Töitä on edelleen riittänyt pitkiin päiviin, vaikka nyt pari viimeisen viikon aikana olen enempi romahdellut laiskotteluun. Ulkoilu ja sukseilu on jäänyt aika vähäiseksi. Runsaluminen talvi on kyllä kovasti houkutellut. Mutta kiitos hienon talven, omalla pihalla maisema on ollut yhtä kaunista, kuin tuntureilla olisi ;)

Toivon mukaan ei tule lumi tupaan asti...

Paitsi, että olen yrittänyt verestää muinaisia rimputus... siis soittotaitojani, niin olen myös hoil... laulanut paljon. Osittain se kuuluu nykyiseen työhöni ja välillä nuoriso on kelpuuttanut minut mukaan sellaisen hauskan laulukilpailuohjelman pariin.

Ehtaa pakkaslaulua huuruineen. Oikeasti: Poikakoiruudelle on tullut erittäin raivostuttava jokapäiväinen tapa aukoa päätään ylilentoja suorittaville variksille.

Huh, ihan hirmuisen korkea oli kynnys kirjoittaa tänne blogiini. Ihan kuin aikoinaan ensimmäisellä kerralla, kun mietin, että miksi ihmeessä kirjoittaisin ja mistä asioista, ja miksi ihmeessä joku vielä lukisi. Mutta nyt tulikin kumman hyvä olo :) Ehkä bloggaaminen on hyväksi ihmiselle...

Orkideapuutarhani "kukoistaa". Pari kukkaa vuodessa on toistaiseksi ihan hyvä saldo :)

Kukkeaa helmikuun loppua kaikille ja etenkin teille ihanille ihmisille, jotka minut vielä muistavat! Ennustan, että tästä on kehkeytymässä upea kevät :)