Minulla on aikamoinen työstämiskausi meneillään. Yritän saada itseäni sekä koko maailmaa järjestykseen. Aamulla tuntui hyvin lupaavalta ja olin aika täpinöissäni, kunnes ylevissä mietteissäni kävellessä astuin liukumiinaan.

Lenkkaria pestessäni mietin, että tämäpä olikin aiheellinen palautus maan pinnalle. Tyvestähän sitä puuhun mennään. Pitää ensin siivota vanhat sotkut ja sitten ryhtyä ahkerasti hommiin.

Oli niin kaunis sää, että luikertelin hommista ja läksin hieman pidemmälle lenkille koiruuksien kanssa - nuotiopannu repussa :) Suuntana oli paikka, josta arvelin löytäväni isoisäni jalanjälkiä. Oli kai väärä paikka, kun en millään meinannut löytää oikeaan osoitteeseen. Yhdeltä metsätieltä löysin itseni toljottamassa panssarivaunua.

Seikkailullahan sitä vissiin sitten taas. Ajelin semmoisessa porometsässäkin, etten ikinä ollut nähnyt yhtäaikaa niin paljon poroja. Poikakoiruuskaan ei uskaltanut haukkua, kun sarvipäät tuijottelivat auton ikkunasta sisään.

Kun vihdoin olin löytänyt oikealle tielle, loksahti suu auki valtaisen punaisen kiviröykkiön vierellä. Miten ne voi olla nuin punaisia ja miten niitä voi olla niin valtavan paljon? Kenenköhän kokoelma tämä?

(Klikkaamalla tästä, pitäisi ilmestyiä toisenlainen isompi kuva punakivistä)

Päästiinhän me viimein kohteeseemme ja pannukahvin keittoon. Juhlan ja punaisten kivien kunniaksi tein eväskattauksen punaiselle liinalle. Olipas suoraan sanoen niin kamalan näköinen, että katsoin parhaimmaksi vähän rajata kuvaa.

Koiruuksia on kuitenkin aihetta kehua, sillä ne sitoivat itse itsensä puuhun, kun oli tauon paikka :) Niiden hihnat on yleensä kytkettynä toisiinsa ja kun laskin hihnasysteemin käsistäni, olivat ne kohta nätisti rannassa istumassa. Siellä ne nauttivat järvimaisemista koko nuotio- ja valokuvauspuuhieni ajan.

Saatiin ihan pikkuisen lumisadettakin ja löysin valtavan isoja herkullisia puolukoita jälkiruoaksi. Ja näin käävän, josta kasvoi sieniä (tai toisen merkkistä kääpää). Jotta sellaista terveydenhoitoa tänään :)