Viikonloppu meni olla öllötellessä, mitään hyödyllistä tai kivaa en saanut tehtyä. Itsenäisyyspäivääkään en osannut juhlia, mutta mielessäni oli karkelot ihan muusta syystä =) Sillä lauantain ja sunnuntain vastaisina öinä nukuin molempina yli yhdeksän tuntia putkeen!! Ei mitään havaintoa edes kyljen kääntämisestä kumpanakaan yönä :D

 

Jospa tietäisitte, mitä pätkäunta ja kidutusta yöni olivat aika ajoin, kunnes wapaani katkaisi kierteen. Nyt on jo yli vuosi siitä, kun vihoviimeiset kerrat heräsin keskellä yötä säpsähtäen sydämen tykytyksiin ja siihen, että olin niin jännittynyt, ettei hengitys kulkenut kunnolla. Pulssi oli heti aamusta katossa ja tuntui, kuin olisin juossut maratonin yön aikana.

Wapaani aikana rauhotuin kuukausi kuukaudelta normaaleja yöunia kohti. Pelko siitä, pystynkö koskaan tavalliseen arkielämään laantui pikkuhiljaa. Nyt työsyksyyni on mahtunut muutama pätkittäinen yö, mutta yleensä olen nukkunut normaalisti. Sitten kaiken tämän hektisen ja haastellisen ajan jälkeen saan nämä kaksi oikein ennätysyötä! Oli aihetta juhlia Tervettä väsymystä :D

Tein marraskuussa metsäretken lempikoskelleni, ja sieltä otetut kolme kuvaa halusivat mukaan tähän postaukseen. Yllä olevassa kuvassa jäätassut kirjoittavat kultakirjoitusta :)

Jäätassut osasivat myös piirtää. Sammakko ja tietäjähän ne siellä, ehkä kertomassa kaikista pienistä suurista ihmeistä, mitä ihminen voi löytää, kun on tarkkana.

Itsenäisyysjuhlaboolini jäiden kera ;)