Toivottavasti en latista kenenkään lomatunnelmia ja kesämieltä, kun nyt ajattelin valitella omaa oloani. Wapaalaisella on nääs ollut tosi kurja viikko :( Siitä huolimatta tai ehkä osittain juuri siksi, kun on ollut kesän kaunein ja lämpimin aika.

Olen nukkunut yö yöltä huonommin, ja juuri nyt koen itseni surkeammaksi kuin pitkään aikaan. Sekä fyysisesti että psyykkisesti. Muistaakseni viime jouluna ja vuoden alussa oli tämän tyyppistä, kun sairastelinkin. Huono nukkuminen tuntuu pahimmalta ongelmalta, vaan en oikein tiedä, onko se muna vai kana.

Nukahdan hyvin, mutta herään aina neljän tunnin päästä. Sitten valvon tunnin pari ja nukahdan taas hyvin raskaasti epämääräisen ajan. Nyt ei jaksaisi mitään ja rytmihäröjäkin pukkaa. Ei kesän näin pitäisi mennä.

1247907802_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yritystä ladata voimaa lempimukistani ja Ounasjoesta löytämistäni kivistä...

Kesäkuisella vaelluksella tunsin pitkästä aikaa itseni hyväkuntoiseksi. En edes hengästynyt kunnolla ylämäissä ja muutenkin oli ihanan vahva olo. Ja nyt en jaksaisi muuta kuin juoda kahvia ja pupeltaa herkkuja niin, että ähkykin jo vaivaa. Arvatkaa surettaako, kun olen romahtanut äkisti huippukunnosta rapakuntoon.

Ja nyt vielä pahempaa: Olisi tässä ollut kaikkia hienoja ja mielekkäitä suunnitelmia lähipäiville ja kolmekin vaihtoehtoista melontajuttua lähiviikoille, mutta joudun ilmeisesti perumaan kaiken. En jaksa osallistua mihinkään voimia vaativaan :(

Nyt on selvästi löydettävä katkaisuhoitoa. Kun vaan jaksaisi etsiä ja hakeutua vähän mieltä ylentävimpiin juttuihin kuin vatvomiseen täällä neljän seinän sisällä.

1247907926_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olisi viisainta tehdä nuuskamuikkuset...

Eihän tämmöinen voi jatkua enää. Tänään koetan saada muutoksesta kiinni, vaikka väkisin. Ehkä otan Nuuskamuikkusesta esimerkkiä tai ehkä väsymyksestä huolimatta hyppään kajakkiin ja melon auringonlaskuun...

Jospa seuraavassa bloggauksessani on iloisempaa kerrottavaa ja näytettävää. Nyt siis saalista pyytämään!