Parempiin yöuniin tähtäävät terapiat senkun jatkuivat. Nyt oli vuorossa mustikkaterapia, joka tuntuukin olevan ihan tehokkainta lajia. Siispä pariksi päiväksi kippojen ja kappojen kanssa metsän siimekseen.

1248522012_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Siellä niitä notkui - ihan riittämiin =)

Koirat jätin pois matkasta, jotta mustikkasaalis olisi todennäköisempi ja keruu moninverroin helpompi. Tuntui aluksi todella ankealta ilman rakkaita karvakamuja, mutta loppupeleissä sekin teki todella hyvää. Niinpä kahta huoletonta luontopäivää seurasikin kaksi pitkään ja hartaasti nukuttua yötä :D

1248521926_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässähän alkaa olla olo kuin kuvassa - vain vähän reikiä lehdessä ;)

Sen lisäksi, että pakastimeen tuli reilusti mustikoita, onnistuin tekemään oikein kunnon nuuskamuikkuset! Kalastusta ja hiillostettua kalaa ruoaksi (tästä aiheesta oma juttu retkiblogissani). Tietysti kunnon nokipannukaffeet jälkiruoaksi.

1248523891_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ruoan laitto ulkona on huomattavasti paljon mukavampaa ulkona kuin sisällä keittiössä

Innostuin myös puulusikan tekoon. Olin jostain lukenut, että nuotiosta otettujen kekäleitten avulla voi poltaa puulusikan kuppiosan, ja sitä päätin kokeilla. Vähän esimakua sain tuosta, mutta kekäleet eivät meinanneet palaa kunnolla. Niinpä kyllästyin ja tempasin puukkoni esiin:

1248525123_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yhdistetetty puulusikka & paistinlastan tekele, joka ei ehkä valmistu koskaan, mutta olipahan hyvää terapiaa tuokin

Uin kummankin päivän marjastusurakan jälkeen. Arvatkaa tuntuiko mukavalta. Sitten tietysti erilaisten luonnon yksityskohtien ja veden pinnan ihmettelyä. Niitähän sitä tämmöisellä luontoihmisellä riittää loputtomiin =)

1248525350_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jotkut ne osaa ihan luonnostaan...

Mahtaako sanat ja kuvat paljastaa, miten hyvältä tuntui, miten kaikki elämän huolet ja murheet oli jossain kaukana. Maistui NIIN kesältä :D

1248524367_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kesän ensimmäiset vadelmatkin olivat kypsyneet eli vattuterapiaakin taitaa vielä olla luvassa...