Wapaalaista on nyt vastustanut monin tavoin. On ollut flunssan oireita sekä jo ylitsevuotavasti muitakin esteitä ja häiriötekijöitä. Piti olla Lapissa ja tuntureilla jo viikko toista sitten, vaan täällä minä edelleen romppeitteni seassa lähtöä valmistelen. En saanut eilen kaikkia hommia tehtyä ja tuskin saan tänäänkään. Ilmeisesti joudun nyt vilkkaimman pääsiäisliikenteen seassa ajelemaan pohjoista kohti.

Äidin luona aion tietysti olla, vaan muuten määränpäät ovat vielä hämärän peitossa. Mutta: olen kuullut tunturipöllöjen kutsuvan :) Itse en ymmärtänyt niiden ääntä kutsuksi, mutta blogiystäväni sähköpostissaan arveli minun tunturipöllökurssille (= pöllökoulun jatkokurssi) suuntaavan. Kiitos vinkistä, sillä niinhän se ilmiselvästi on. Siksi kaikkien aiempien reissusuunnitelmien piti mennä puihin, että pääsisin minua varten räätälöidylle tunturipöllökurssille ;-)

Romeo ja Julia eli koiruudetkin ovat nyt rauhoittuneet, joten saankin ne molemmat mukaani. Niin, viikonloppuna ne pääsivät taas yhteen, kun Julian peräosasto alkoi vaikuttaa taas normaalilta. Kyllä poikakoiruus vielä kovasti koetti eiliseen asti hurmata, mutta tyttökoiruudelta tuli hammasta: "älä jätkä enää yhtään yritä, kun et kerta ollut paikalla silloin, kun kipeästi tarvittiin".

Tähän saumaan kuva siitä, kun kävin hakemassa kajakkini saaresta, että saan sen heti tarvittaessa käyttöön ilman mökkisaarta ympäröivien jäiden lähdön odottelua.

1239194092_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pöllökoululaisten matkantekoa

Meinasin laittaa tämän kuvan arvoitukseksi, että mistä on kyse, vaan tässä tämä nyt sitten tylsästi näin. Minulla oli ollut edellisenä päivänä voimakkaat flunssan oireet (palelua, nuhaa, lämmonnousua), joten piti yrittää ottaa mahdollisimman rauhallisesti. Niinpä päätin turvautua vetoapuun:

Video (toisessa blogissani) (En osannut linkittää videota tähän suoraan, kuten ajattelin. Onkohan se mahdollista ja jos niin miten? Piti laittaa kokonainen postaus tuohon.)

Pienehköstä paimenkoirasta sukeutuu yllättävän tehokas vetojuhta, kun edessä kirmailee riittävän maukas "porkkana". Naisväellä on vaikutusvaltaa... ;)

No, nyt lähden jatkamaan sähläämistä eli reissuvalmisteluja. Palaan vielä lähtööni...