Tulin hetki sitten koirien kanssa aamulenkiltä, jonka aikana totesin riemukseni, että tänäänhän wapaalaisella on kaikkien aikojen paras maanantai. En surrut sulaneita lumia enkä vetistä harmaan pimeää keliä. Sillä wapaalainen oli juuri todennut löytäneensä uutta ymmärrystä ja uutta voimaa!!!

Kiitos hiljaisen mökkiviikonlopun. Kiitos wapaan, joka on mahdollistanut jo 3½ kk:n pituisen levon ja työstämisen. Kiitos tämän ihmeellisen blogimaailman, josta olen saanut valtavasti antoisia virikkeitä, jonka kautta olen myös voinut peilata itseäni ja tilannettani. Sekä toisten kirjoitukset että omat julkaistut taikka vain ajatuksissa kirjoitetut ovat vaikuttaneet uskomattoman paljon.

Erittäin lämpimästi ja kiitollisena ajattelen kaikkia teitä blogiystäviäni, jotka olette jaksaneet kommentoida ja rohkaista minua kirjavien vuodatusteni lomassa. Lämmöllä ajattelen myös niitä, jotka ovat kommenttia jättämättä halunneet silloin tällöin käydä lukemassa aivoituksiani täällä.

Lauantaina jäällä: Poikakoiruus ja 3-pistesotkeutuminen ;)

Oloani kuvaa tuo yllä oleva kuva. Vielä monesta kohtaa kiinni, mutta ehkäpä jo 25 % vapautunut - suunnilleen saman verran kuin wapaatakin kulunut. Ja ihan kaikkein parasta: entistä paremmin olen alkanut hahmottaa, miten ja mistä kohdin olen jumissa! Kovin kauan olen vain reagoinut ja oireillut - osittain ymmärtämättä ja osittain liian uupuneena voidakseni edetä.

Alla oleva kuva kertoo, miten olen hyväksynyt synkkien pilvien silloin tällöin tulevan ja aikansa olevan. Tiedostan, miten pilvien takana on olemassa se sama upea elämän voima - aurinko. Tunnen, miten voimat ovat lisääntynyt ja sen myötä usko ja levollisuus. Alan viimein hyväksyä, että kaikki se, mitä olen joutunut kokemaan, on sittenkin ollut parhaakseni! Taidan olla valmis vastaanottamaan kirkasta kevättä :D :D :D

Tyttökoiruus ja lauantaitaivas, tihkusateet tuloillaan. Tilaa ON!

Lisäys klo 15.30: Cool Sittemmin on paljastunut, että wapaalaisen maanantai onkin normaalien ihmisten tiistai. Siispä lauantaikuvatkin ovat oikeasti sunnuntaikuvia. Elämä on ihmeellistä ;)