Vietin juuri pari viikkoa äidin luona pohjoisessa. Ihanaa antoisaa aikaa, mutta myös liikuttavaa ja vaikeaa - etenkin pois lähtiessäni. Herttainen pieni rakas äitini, jolla nyt suuria pärjäämisongelmia - meidän lasten sekä muiden läheisten huoli kovin painava :(

Joulukirkko - rippikirkko, sen läheltä usein kuljin ja monia muistoja mietiskelin. Sen vierestä varhaislapsuuden lukemattomat kävelyt mummolaan. Muistan elävästi, miten varpuset visertelivät :)

Aikanaan kirjastossa suuri kiehtova maailma avautui omalla tavallaan. Sieltäkin suurin haavein maailmaan, joka antanut paljon, mutta jonka hahmottamisessa olen nyt kauhukseni havainnut samankaltaisuuksia nuoruuden epävarmoihin aikoihin...

Tuolla kadulla kulki edesmennyt isäni työmatkoillaan. Kiva, kun sain isänkin tähän mukaan :) Halusin kyllä myös näyttää, miten yhtenä päivänä aurinko värjäsi kauniisti pilvet, joita riitti joka päivälle. Ei ollut pelkästään kovaa vauhtia vähenevää sinistä tai valkoista tai pilvisen harmaata.

Sekava olo - toisaalta voimaton ja kuin säröillä, toisaalta kaikki niin voimallisen elämänmakuista. Pitää kiinni ja päästää irti -teema pyörii mielessäni - toistuu nyt vähän jokaisella elämänalueella. Säilyttää kaikki koettu, opittu ja saatu voimavarana. Mutta liittää myös kaikki kipeät asiat kuin osaksi liimaseosta, jonka avulla paikataan ja eheytetään särkyneet kohdat uudenlaiseksi kokonaisuudeksi...

Tämmöinen nostalginen haikeahko vuodatus heti kättelyssä, kun olo vielä nuutunut pitkän ajomatkan ja äitihuolen jäljiltä. Uutta energiaa lähden nyt illalla lataamaan eräältä uudelta harrastekurssilta, josta lisää myöhemmin :)